Viinikassa sijaitseva omakotitalonpiha tulee olemaan koko pihasuunnittelun ryhmän näyttöpaikka. Tästä paikasta meidän jokaisen tulisi oma-aloitteisesti tehdä oma pihasuunnitelmamme, tämä toimisi siis pihasuunnittelun näyttötyönä.  Kerron portfoliossani lyhyesti suunnitelman etenemisestä ja lisäilen mahdollisesti kuvia. Tämä on kuitenkin aikaa vievä työ ja siksi lisäilenkin tekstiä/kuvia vaiheittain.

Pihalla käynti lyhyesti ja asiakkaan haastattelu

Pihalla kävimme jo ennen hiihtolomaa, jolloin haastattelimme asiakasta, talon omistavaa pariskuntaa. Kirjasin kaiken mieleeni tulevan ylös ja heti kotiinpäästyäni kirjoitin kaikki "sutut" ylös tietokoneelle, mahdollisimman siististi. Helpottavaa pihassa oli se, että siitä oli hyvin tarkat asemakaavat ja kartat tallella, vieläpä oikeassa mittakaavassa, joten sen suurempaa mittailua ei juurikaan tarvittu. Piha oli mielestäni kauniilla paikalla, rinteen päällä ja näkymä avautui kirkolle. Haasteellinen piha tulisi kyllä varmasti myös olemaan, oli kuitenkin helpottavaa että asiakkaalla oli palon toiveita ja tavallaan rajaavia teijöitä. Tällä hetkellä itselläni ei juurikaan ollut ideoita pihan toteuttamiselle....

KUVA TYHJÄSTÄ ASEMAKAAVASTA,

200220141685-normal.jpg

Vanhan rintamamiestalon edusta. Edusta oli hyvin tyhjä tällä hetkellä, sillä tien ja ojan välistä oli kaadettu kolme isoa koivua.

200220141684-normal.jpg

Tarkempi kuva talon edustasta, jossa näkyy soralla tehty "valli" jonka tarkoitus on ohjata veden kulkua pois päin talosta. Tähän kohtaan täytyy muistaa olla suunnittelematta mitään.

200220141667-normal.jpg

Talon seinustan vierustaa kulkeva ajo-alue, kuten näkyy asiakas on sopinut vasemmanpuoleisen naapurinsa (tieltä katsottuna) kanssa rajojensa yhtenäistämisen. Tämä tarkoittaa yhteistä ajo-aluetta sekä yhteistä roskakatosta, joka on hyvä myös huomioida suunnitelmassa.

200220141668-normal.jpg

Pääraennuksen edesta, kulkua sekä kellariin että itse taloon. Tähän voisi ajatella jotakin pinnoitetta joka kestää kulutusta ja jota pitkin olisi mukava kävelä. Mahdollisesti pyörille voisi järjestää myös oman paikkansa.

200220141675-normal.jpg

Pihan edusta kauempaa kuvattuna ja siellä koko porukka ihmettelee! :) Kuten kuvasta ehkä näkyy paikat olivat vielä aika sekaisin remontin vuoksi, lisäksi pihaa on käytetty pääasiassa ajopihana ja tuollainen ajorata on kulkenut koko pihan halki. Noin umpisavisessa maassa jäljet olivat hyvin selvät. Asiakas toivoi pyykin kuivaus ja matonpiiskaus telineen paikkaa sekä lipputangolle varattua paikkaa.

200220141669-normal.jpg

Ulkosaunana/varastona ennen toiminut ulkorakennus, ajeteltiin kunnostaa ja ottaa uudelleen saunakäyttöön. Suunnitelman kannalta täytyy varmistaa, mikä noista kolmesta ovesta, tulee jäämään paikalle. Asia on hyvin oleellinen kulkua ja pihan oleskelua suunniteltaessa.

200220141659-normal.jpg

Saunan edusta kauempaa kuvattuna, näkymä mäen suuntaan. Kuvassa kolme omenapuuta, kaksi herukkapensasta ja ilmeisesti saunan sivustalla oleva vaahtera. Sauna rakennuksen edustalle, lähelle omenapuita suunnittelin mielessäni mahdollista kesäkeittiö/grilli/oleskelualuetta.

200220141677-normal.jpg

Yhteneväisempi kuva alueesta, nyt herukkapensaatkin erottuvat paremmin ja niitä voisi lisätäkin. Omenapuut ovat vanhoja, mutta tuottavat kuitenkin satoa. Puiden hoitoleikkaus kuitenkin on välttämätön, sekä yhden omenapuun, kummallinen punainen rupi syytä tarkistaa.

200220141660-normal.jpg

Näkymä mäelle, oli upea ja vaikeasti kuvattava. Kunhan pihaa siisttään ja kasvillisuus saadaan oikeanlaiseksi myös näkymä korostuu. Mäen alta toivottiin portaita, mutta haluttiin mäki itse jättää tyhjemmäksi, jotta perheen lapset saavat siitä talvisin pulkkamäen.

200220141680-normal.jpg

Kuva oikeanpuoleisen naapurin ( tieltä katsottuna) kasvihuone, joka on tehty vanhoista ikkunanpokista. Vasemmanpuoleisen naapurin talo oli hyvin nykyaikainen ja asiakkaalla ei ollut yhteisiä rajoja tämän naapurin kanssa. Rajalla kasvoi sekalaisesti puita ja pieniä pensaita, joista tunnistimme ainakin angervon. Asiakas oli istuttanut myöhemmin rajalla olevan kahden koivun viereen pätkän syreeniä aidaksi, mutta koivut imivät niistä kaiken energian, minkä vuoksi ne olivat jääneet hyvin kitukasvuisiksi. Tämän vuoksi suunnittelin syreenien poistamisen ja korvaamisen jollakin kestävämmällä aitamateriaalilla. Asiakas halusi samankaltaisen kasvihuoneen tai jonkin yrttitarhan kuin kuvassa.

Tällaisiä kuvia tuli paikan päältä! Kuvat ovat luokkalaiseni Tutta Hovilan ottamia. (oma kamerani on hiema liian kömpelö moisiin). Kiitoksia! : )

 

HIIHTOLOMA! JEEEEE!!!! (JOKIN HASSU KUVA)

5.3.2014
Sain vihdoin täydennettyä näyttösuunnitelmani, josta tulis seuraavanlainen.. Katsotaan kuinka hyvin pysyn suunnittelemassani aikataulussa. ;)

Viherrakentamisen kasvien käyttäminen pihasuunnittelussa, 10ov
Anastasia Lius 12puupk
Näyttösuunnitelma 2014
Kohde: Viinikan omakotitalo, Narvanraitti 13

Tavoitteeni
Osaan tunnistaa ja nimetä kohteella olevia kasveja, sekä tieteellisen että suomenkielisen nimen mukaan.
Osaan tarkkailla ympäristöä ja valita kasveja sen mukaan, eli ” oikeita kasveja oikealle paikalle”. Tiedän
tietyntyyppisten kasvien perus vaatimuksia, niin niiden elinympäristön kuin muiden tarpeiden mukaan
(leikkaustarve ym..) ja kerron asiakkaalle kasvien hoidosta, penkin perustamisesta sekä muista
toimenpiteistä joita kohteella tulee tehdä.

Otan huomioon suunnitelmaa työstäessäni sekä ekologiset, että kestävän kehityksen periaatteet. Eli osaan
valita materiaalit, kasvit sekä kaikki siihen liittyvät asiat huomioon, kuten suunnitella kuljetuksen ja mahd.
maansiirrot mahdollisimman vähän luontoa/ympäristöä kuluttavasti. Pyrin pitämään myös nämä seikat
mielessäni suunnitelmani edetessä.

Teen suunnitelman selkeästi, niin että se on siistissä esittely kunnossa asiakkaalle ja tämä pystyy
mahdollisesti toteuttamaan suunnitelman. Osaan tehdä suunnitelmaan: kustannuslaskelman, kasvilistan,
yleis- ja istutussuunnitelman, merkkien selitykset, työselityksen sekä oikeanlaisen nimiön. Osaan vastata
asiakkaan kysymyksiin ja ottamaan tämän toiveet/vaatimukset huomioon suunnitelmassani, kuten neuvoa
asiakasta kasvivalinnoissa sekä niiden hoidossa. En käytä suunnitelmassani laittomia kuvia.
Osaan hyödyntää eri tietolähteitä sekä koulussa pihasuunnittelun tunneilla oppimiani asioita. Pyrin
pysymään aikataulussa sekä sovituissa asioissa.

Aikataulu
6.3- 13.3.2014
Aloitan Viinikan kohteen suunnittelun miettimisen. Käyn kirjastossa ja etsin tietoa pihansuunnitteluun,
kasvivalintoihin sekä muihin seikkoihin liittyviin asioihin (kuten asiakkaan toiveet.) Paikkailen jo olemassa
olevaa kirjoitelmaa pihan lähtökohdista.
13.3.2014
Koulun välinäytössä minulla on esittää hahmotelmia sekä alkeellisia suunnitelmia kohteesta sekä
mahdollisia ideoita.
14.3.-20.4.2014
Työstän suunnitelmaa oikeaan mittakaavaan ja alan laatimaan sitä. Piirrän valmiin suunnitelman
kuultopaperille. Liitän suunnitelmaan kaikki tarvittavat (kustannuslaskelman, nimiön, kasvilistan sekä
merkkien selitykset.) Työstän työselityksen valmiiksi.
21.3.2014
Esitän Viinikan pihasuunnitelman.

5.3.2014

Tänään kävin myös ensimmäisellä kirjasto käynnillä ja aikaa tuhrautuikin kirjapinon takana jopa kolme tuntia! :D Kirjasin pieneen vihkoon kaikkea olennaista, sekä muistiinpanoja itselleni siitä mikä on olennaista suunnitelmassa.Paljon sain tietoa rakenteista ja vastaavista, mikä taas auttoi minua saamaan kuvaa mitä perinnemaisema oikeastaan onkaan ja mikä sopisi vanhan rintamamiestalon tyyliin. Kirjoitin myös asioista varsinaiseen työselosteeseenkin, jota en ollutkaan katsonut sitten hiihtoloman jälkeen! 

6.3.2014
Tänään piirsin ensimmäistä kertaa pohjakartan mukaisesti, kuultopaperia apuna käyttäen Viinikan kohteen rajat suunnitelmaan. Rupesin myös suunnittelemaan ja jaoittelemaan aluetta. Suunnitelmassa on kuitenkin vielä paljon aukkoja ja tarkentamisen varaa ja tapapihan alue jäi vieä hyvin tyhjäksi. Kävin Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n tiloissa ja sain sieltä vihkosia sekä vinkkejä jätekatoksen sekä kompostin sijoitteluun.  Kävin myös uudemman kerran kirjastossa, mutta ainakin Metson kirjastossa oli vähän huononlaisesti puutarha-aiheisia lehtiä. Löysin käsiini vain Viherpiha sekä puutarha&kauppa lehtisiä. Kotona täydensin työselostusta ja etsin ideoita sekä luin perinnepiha aiheista kirjaa.

10.3.2014
Tänään luin perinnepihaa käsittelevän kirjan, josta sain ehkä liian massivisen idean niityn perustamisesta tontin mäelle. Jotenkin tuntui että idea lähti vähän käsistä. :D Mutta suunnitelmaan kuitenkin kirjasin asian ja tarpee mukaan suunnittelen myös niityn , huomattavasti pienemmässä yhden talouden mittakaavassa. Eihän siitä tiedä jos tuos saisi kunnolla tulta allensa ja toteutuisikin. ;D He hee! Massiivisen niitty- projektin lisäksi, luin jätehuollon aineistoa, joka pohjalta tein jtesuunnitelman sekä katoksen rakennuksen suunnitelman raporttiini. Huomenna täytyy varmasti ottaa tämä tietokone koululle ja merkata kaikkea suunnittelemaani myös siihen. Aloitin kustannusarvion tekemisen.

11.3.2014
Työstin pihasuunnitelmaa koulussa kannettavaani hyödyntäen. Kustannuslaskelma ja kasvilistan töystäminen alkoi, sivussa tein myös pihasuunnitelmaa.

12.3.2014
Koululla työskentelyä, kustannuslaskelma ja kasvilista alkoivat jo kulkea luonnollisesti mukana.

13.3.2014
Luin paljon koululla puutarha-aiheisia lehtisiä saadakseni ideoita kasveihin liittyen, ajoittain tuntui hankalalta hahmottaa mitkä olivat vain omia mieltymyksiäni ja mikä taas sopisi asiakkaalle paremmin.

14.3.2014
Viimeinen päivä kun otin kannettavani mukaan kouluun, alkoi tuntua ettei suunnitelma etene mihinkään ja että vain tietyt alueet ovat saatettu kunnolla valmiiksi. 

17.3.2014
Oli hyvä kun päätin alkaa vaihtelun vuoksi työstämään pihasuunnitelmaa kotoa käsin. Kävin kirjastossa lainaamassa lisää aineistoa ja perehdyin siihen. Täytin pääasiassa työselostetta, eri työprosesseista. Kuten nurmikon perustamisesta.

18.3.2014
Työselosteen kirjoittamista.
 

19.3.2014
Tuntuu että sain jälleen otteen itse suunnitelman piirtämiseen ja päivä taittui nopeasti sen tiimoilta.

21.3.2014
Alkaa olla jo hieman stressiä pihasuunnitelman puolesta. Täydentelin kustannusarviota ja kasvilistaa, samalla aloitin vasta detalji kuvien työstämisen. Koulussa esitimme piirretyn pihasuunnitelmamme.

22.3.2014
Lähinnä detaljikuvien tekoa.

23.3.2014
Työselosteen tekeminen loppuun ja sisällysluettelon tekoa. Lähetys opettajalle. VALMIS!! :)

LOPPUSANAT:

Esittely tilanne jänitti, mutta olin todella onnellinen että työ miellytti asiakasta ja tämä antoi hyvää palautetta.  Miinuksena olisi kuulemma voinut olla enemmän kasveja ja toisaalta autoille enemmän tilaa. Plussana sain kommenttia hyvästä eri toimintojen ryhmittelystä.

Koko pihasuunnittelu kurssi oli hyvin antoisa ja positiivinen kokemus. :) Tajusin etten välttämättä halua alkaa sen suuremmin pihasuunnittelijaksi, sillä suunnitelmien tekoon kuluu paljon aikaa ja se on todella kovaa työtä. Aion kuitenkin hyödyntää taitoja oman pikku pihani suunnittelussa ja seuraavana kesänä ajattelin ottaa projektiksi kesämökkimme vanhan heitteelle jätetyn perunamaan kunnostamisen.