Vanamo ny on myös saanut tehtyä kolme suunnitelmaa valmiiksi ja 25.10.2013 olisikin tarkoitus esitellä aikaansaannoksemme Tamperetalon väelle, joka vierailee tuolloin koulullamme. Vaikka tulin hieman kesken ryhmään, niin pääsin hyvin mukaan toimintaan ja sain ideasta kiinni.

Ensimmäiseksi suunnittelimme sisääntulon ulkopuolelle kolme havupalloa, niin etteivät ne kuitenkaan olisi kyltin tiellä.

HPIM5121-normal.jpg

Oven yläpuolella olevat kolme havupalloa.

Sisääntulon jälkeen heti oikealla puolella tulee pieni lasinen tuuletuskaappi, jonne päädyimme myöskin laittamaan koristusta. Aiheena tälläkertaa pienistä koivuista tehty risuaita. Aitaan kiinnitämme vielä pieiä oksia seka erikokoisia oksia ajatuksena oli myöskin värjätä oksia hieman lumispraylla.

HPIM5123-normal.jpg

Viimeisimpänä työna halusimme koristella heti ovien jälkeisen pitkän pääköytävän. Ajatuksena olisi tehdä isoja kransseja kattoon. Kaksi kransseista olisi halkaisijaltaan noin 120cm ja suurin keskelle tuleva kranssi puolestaan taas 150cm. Risu kransseja koristelisimme lumspraylla, valoilla, nauhalla sekä joulupalloilla.

HPIM5124-normal.jpg

Pohjapiirros käytävästä ja siitä mihin kohtaan kranssit tulisivat.

HPIM5122-normal.jpg

Lähikuva kranssista.

Kaikista eniten ongelmia meidän ryhmällemme tuotti hinta-arvion laskeminen, sekä työstämme että materiaaleista. Onneksi kuitenkin aikamme pähkäiltyämme päädyimme hyvään hintaan, jonka hyväksyimme yhdessä. Hankalaa hinnan laskemisesta teki se että emme tarkkaan pystyneet arvioimaan paljonko tukussa materiaalit maksavat, koska emme ole vielä päässeet käymään siellä. Toisaalta hinnan täytyisi olla myyvä ja toisaalta taas ei liian pilkkahintaankaan tehty. Mielestäni tämän projektin ansiosta on tullut paljon enemmän miettittyä yritykseen liittyviä päätöksiä ja toisaalta sen tuomia ongelmia.